Sokerointi

Mitä on sokerointi?

Sokeroinnissa sokerin ja oikean tekniikan avulla saadaan ihokarvojen lisäksi poistettua hellävaraisesti, mutta tehokkaasti myös kuollut ihosolukko. Tuloksena on karvaton, pehmeä, silkkinen ja terve iho. Tämän menetelmän avulla saadaan poistettua lyhimmätkin ihokarvat koko vartalolta, herkimmiltäkin alueilta (esim. brasilialainen eli brassi) ja vieläpä miellyttävän makeasti sokerilla. Iho ei juurikaan punoita ja se tuntuu todella sileältä. Hoito sopii niin miehille kuin naisille.

Sokerointi on myös erinomainen vartalokuorinta ja se saa ihon tuntumaan silkiltä. Sokeri saa karvan "pullahtamaan" ulos karvatupesta, aiheuttamatta vahinkoa iholle. 
Sokeri on ihoystävällinen, vesiliukoinen ja turvallinen tapa poistaa ihokarvoja.

Sokeroidessa karva ei myöskään kasva takaisin kutiavana sänkenä. Ajan myötä karvankasvu heikkenee ja karva pehmenee, kun sokerointi suoritetaan säännöllisesti. Keskimääräinen poistoväli on noin 4 – 6 viikkoa. 

Jotta saat kaiken hyödyn irti sokeroinnista ja tulos pysyy hyvänä mahdollisimman pitkään, tulee poistettavan karvan olla vähintään 0,5 cm pitkää ja sinun tulee hoitaa ihoasi tunnollisesti myös sokerointien välillä.

Sokerointi hinnasto:

Uusille / vakioasiakkaille:

- ylähuuli 25 €
- leuka 25 €
- ylähuuli + leuka 30 €
- koko kasvot 39 €

- kainalot 35 €

- kainalot + bikinilinja 70 €

- bikinilinja 45 €
- string bikini 60 €
- brasilialainen Naisille 80 €
sovittu seuraava ylläpito aika 4-6vk. 67 € 
- selkä 45€


Vain vakioasiakkaille: 

- käsivarret 45 €
- sääret 55 €
- reidet 55 €
- koko jalat 90 €
- koko jalat + bikinilinja 125 € 

- koko jalat + brassi Naisille 145 €
- sääret + bikinilinja + kainalot 120 €

- sääret + käsivarret 90 €

 Sokerointi Miehelle: 
- rinta 60 €
- selkä 75 €

Sokerointiin tullessasi saat sokerointipassin, se oikeuttaa joka kolmannen sokerointikerran alennuksen -15% (voimassa 4kk.) Alennus ei koske jo alennettuja pakettihintoja.


Hinnat sis. alv25,5% 

Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään. 


Sokeroinnin edut:
  • Sokeri on puhdas ja 100% luonnollinen tuote.
  • Sokerilla voidaan poistaa hyvin lyhyttä, jopa alle 2mm:n pituista karvaa. Paras poistopituus karvalle on kuitenkin noin 0,5 cm.
  • Sokeri ei tartu eläviin ihosoluihin. Se tarttuu ainoastaan kuolleisiin soluihin ja karvoihin. Tämä tekee sokeroinnista hellävaraisemman ja kivuttomamman.
  • Sokeri ei katkaise karvaa.
  • Sokeroinnissa karvat poistetaan karvan luonnolliseenkasvusuuntaan, jolloin karvat eivät katkeile.
  • Sokeri ei ole kuumaa. Se ei polta ihoa eikä aiheuta arpia, sillä sokeria käytetään huoneenlämpöisenä.
  • Sokeri ei sotke. Sokeroinnissa asiakas ei tunne oloaan tahmeaksi hoidon jälkeen, vaan hoito tuntuu siistiltä ja miellyttävältä.
  • Sokeri on hygieenistä.
  • Sokeroinnilla voidaan vähentää pysyvästi karvoitusta.
  • Sokerointi sallii hellemmän karvanpoiston myös kaikkein intiimeimmille alueillekin.
  • Esteet sokeroinnille: Ihosairauksia hoitoalueella (akne, ruusufinni, psoriasis, atooppinen ihottuma, nummulaariekseema, nokkosrokko ja syylät, suonikohjut, auringonpolttama iho, uudet arvet, erikoishoidot (Retin-A, Retinol-hoito, voimakkaat kuorinnat esim. mikrohionta, Roaccutan-kuuri). Koholla olevat luomet sokeroitavalla alueella kierretään.

Valmistautuminen sokerointiin
- Voit kuoria sokeroitavan alueen huolellisesti 2 päivää ennen hoitoa, ihokarva irtoaa silloin helpommin.
- Älä käytä kosteusvoiteita sokeroitavalle alueelle 1 päivää ennen hoitoa.
- Poistettavan ihokarvan tulee olla vähintään 0.5 – 3 cm pitkä. Liian lyhyt ihokarva ei irtoa.
- Tarkista että ihosi on ehjä, ei haavaumia, mustelmia, uusia arpia, suonikohjuja


Hoitolassa mahdollisuus peseytyä ennen ja jälkeen sokeroinnin WC tiloissa (intiimialue).

Kotihoito ohjeet sokeroinnin jälkeen
- Vältä hikoilua seuraavaan 24 tuntiin
- Vältä deodorantin ja itseruskettavien tuotteiden käyttöä 24 tuntiin
- Vältä tukkivia voiteita kasvoissa, kuten meikkivoidetta 12 tuntiin
- Vältä aurinkoa seuraavat 24h, muista suojata iho hyvin aurinkovoiteella. 
- Ei solariumia sokeroidulle ihoalueelle seuraavan 3 päivän aikana. 
- Kuori ja kosteuta sokeroitua ihoa säännöllisesti hoidon jälkeen. Näin estämme sisäänpäin kasvavien karvojen syntymistä sekä karvatupentulehduksia. Kotihoitotuotteet saat hoitolasta.
 

 
* * * * * * * * * 
BRASILIALAINEN SOKEROINTI, BRASSI, BIKINI STRING VAI BIKINI?

Bikinisokeroinnissa poistetaan ne karvat, jotka jäävät perinteisten bikinien ulkopuolelle.

String sokeroinnissa poistetaan karvat, jotka jäävät string-mallisten alushousujen ulkopuolelle edestä ja takaa.

Brasilialaisessa sokeroinnissa genitaalialueelta poistetaan karvoitus kokonaan edestä ja takaa tai jätetään pieni alue asiakkaan toiveesta riippuen.
* * * * * * * * *

Valmistautuminen Brasilialaiseen sokerointiin
Brassissa poistetaan kaikki ihokarvat navasta pakaravakoon asti. Vaihtoehtona voidaan myös jättää etuosaan karvoitusta (ns. “kiitorata”). Sokerointi on hellävarainen tapa poistaa karvoja herkältä ihoalueelta (limakalvoilta, nivustaipeista).

Brasilialaiseen sokeroitiin on hyvä valmistautua kuorimalla sokeroitava ihoalue noin 2 päivää ennen toimenpidettä. Ihokarvan tulee olla noin 0,5-3 cm pitkää ja pidempi ihokarva kannattaa leikata tai siistiä kotona ennen sokerointiin tuloa. Älä kuitenkaan trimmaa karvaa liian lyhyeksi, sänkää on hankala poistaa. Kosteusvoidetta ei saa laittaa sokeroitavalle ihoalueelle päivää ennen sokerointia.

Kuukautisten aikana voi tulla Brasilialaiseen sokerointiin. Tamppoonin tai kuukupin käyttöä suosittelemme Brasilialaisen sokeroinnin aikana, muista kuitenkin mainita asiasta sokeroijalle.

Suosittelemme asiakasta peseytymään huolellisesti (intiimialue) ennen sokerointia.


USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Kenelle sokerointi sopii? 
Sokerointi sopii kaiken ikäisille ihmisille. Niin nuoret kuin vanhemmatkin käyvät poistattamassa ihokarvoja. Ensimmäinen kerta saattaa vähän sattua, mutta jo toisella kerralla karva irtoaa helpommin. Säännöllisen 3 kerran poiston jälkeen ihokarvojen kasvu saadaan samaan kasvuvaiheeseen. Tämän takia suosittelemme asiakkaalle henkilökohtaista hoitoaikataulua. Poistovälit pitenevät kolmen kerran jälkeen jopa 6-8 viikkoon. Asiakas saa ajanvarauksen yhteydessä hoito-ohjeet ‘Ennen ja jälkeen sokeroinnin‘.

Sattuuko sokerointi?  

Ensimmäinen kerta sokeroinnissa saattaa nipistää, riippuen asiakkaan karvatupen laadusta. Kipu on kuitenkin siedettävää ja hetkellistä. Ammattitaitoinen ihokarvojen poistotekniikka saa asiakkaan kivun loppumaan heti, kun karvatuppi on irronnut. Brasilialainen sokerointi eli brassi on se kaikista tuntuvin, sillä se on alueena herkkä, mutta tässäkin säännöllinen poistoväli palkitsee. Sokerointi tehdään aina asiakasta kuunnellen, asiakkaan tahtiin ja pidetään taukoja tarvittaessa.
Usein kuulee asiakkaan suusta, että “eihän tämä sattunut yhtään niin paljon kuin ajattelin”.
Rohkeasti vain kokeilemaan. Lopputulos on palkitseva.

Mikä on suosituin sokerointialue?
Ehdottomasti naisten brassi sekä kasvojen sokerointi.

Kauanko olet tehnyt sokerointia?
Sokeroijana minulta löytyy kokemusta vuodesta 2009. Sokerointi on hoitolassani top 3 suosituin palvelu.

Voiko raskaana ollessa käydä sokeroinnissa? 

Totta kai voi. Ison mahan kanssa ei välttämättä enää näe intiimialueen ihokarvoja ja bikinirajan siistiminen vaikeutuu. Sokeroinnilla saadaan nopeasti siistiä jälkeä.

Kauanko karvat pysyvät poissa? 

Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Sokeroitaessa poistetaan kaikki ne karvat, jotka ovat näkyvissä ihon pinnan päällä. Ihon pinnan alla kasvaa jokaisessa juuritupessa myös toinenkin karva. Pinnan alla olevat karvat ovat kaikki eri kasvuvaiheissaan. Karvojen takaisinkasvun nopeus riippuu siitä, missä kasvuvaiheessa kukin pinnan alla oleva uusi karva on. Jos karva on vasta karvanaihe juuritupen pohjalla, sen kasvu ihon pinnalle asti kestää nelisen viikkoa. Jos taas karva on kasvanut jo pitkälle lähelle ihon pintaa, se tulee läpi ihosta jo muutamassa päivässä. Karvat kasvavat takaisin yksi sieltä ja toinen täältä, harvakseltaan ja pikku hiljaa seuraavien viikkojen aikana.  Sokeroitaessa karva on irronnut juuritupestaan ja sen takaisinkasvu vie näin kauemmin aikaa kuin terällä ajettaessa. Sokeroidessa karva ei myöskään kasva takaisin kutiavana sänkenä. Ajan myötä karvankasvu heikkenee ja karva pehmenee, kun sokerointi suoritetaan säännöllisesti. Keskimääräinen poistoväli on noin 4 – 6 viikkoa.

Sokerointia kasvoille 

Viikset ja kiusalliset leukakarvat poistetaan sokeroimalla nopeasti ja hellävaraisesti. Riippuen ihon herkkyydestä, joillakin saattaa iho punoittaa hetken karvan poiston jälkeen.

Sokerointia säärille ja reisille 

Säärien ja reisien sokeroinnissa suositellaan, että ihokarvat ovat yli 5mm pitkiä, jolloin päästään parhaaseen lopputulokseen.

Nuoret ja sokerointi 

Myös nuoret voivat käydä sokeroinnissa. Nuorille suositellaan sokerointia, sillä se ei vaurioita ihoa tai aiheuta kutinaa. Karvajuuri poistetaan kokonaan ja iho pysyy sileänä pitkään.

Olen lähdössä aurinkomatkalle, milloin olisi hyvä tulla sokerointiin?
Ihoa on hyvä suojata auringolta noin viikon sokeroinnin jälkeen. Eli varaa aikasi hyvissä ajoin, jotta iho ehtii rauhoittua.

Jos kiinnostuit sokeroinnista ja mietit mistä kannattaa aloittaa, niin ehdottomasti kainaloista ja bikinilinjasta. Rohkeasti vain varaamaan aikaa! Lämpimästi tervetuloa!

 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sointukylpyrentoutus / Rumpumatka - Avoimet tunnit

Rentouttavat hieronnat

Yrityksille & ryhmille